Pienennä fonttiaSuurenna fonttia

Neuropsykiatrinen valmennus

 

Neuropsykiatrinen valmennus on ohjauksellinen kuntoutusmenetelmä, joka täydentää muita yhteiskunnan tarjoamia palveluita. Se on suunnattu henkilöille, joilla on jokin neuropsykiatrinen erityisvaikeus kuten kielellinen erityisvaikeus, adhd, Aspergerin tai Touretten oireyhtymä.

 

Neuropsykiatrinen valmennus on suunnitelmallista ja tavoitteellista toimintaa, jonka tausta-ajatuksena on ratkaisu- ja voimavarakeskeisyys. Keskeisiä asioita ovat arjen- ja elämänhallinnan sujumisen tukeminen, valmentautujan omien vahvuuksien sekä voimavarojen löytäminen ja hyödyntäminen eri elämänalueilla sekä itsetunnon ja positiivisen minäkuvan rakentaminen.

 

Neuropsykiatrinen valmennus on tehokas menetelmä erityisesti itsenäistyvien nuorten sekä nuorten aikuisten syrjäytymisen ehkäisyssä. Valmennuksesta saa tukea juuri sen hetkisen elämäntilanteen haasteisiin, joita voivat olla esimerkiksi vaikeus saada opiskelu- tai työpaikkaa tai oman talouden hallinta.

 

Valmennuksen on todettu sopivan myös koululaisille, joilla on vaikeuksia esimerkiksi oman toiminnan ohjaamisessa. Koululaisten neuropsykiatrisissa valmennustapaamisissa harjoitellaan muun muassa tunnetaitoja ja vuorovaikutusta. Lapsia ohjataan tunnistamaan ja hallitsemaan omia tunteita esimerkiksi tunnekorttien avulla. Erilaisten pelien ja leikkien kautta harjoitellaan keskittymistä, ohjeiden noudattamista, toisten huomioon ottamista sekä reiluja pelisääntöjä. Pelien kautta lapset myös saavat kokea voittamisen riemua sekä oppivat sietämään häviön tuomaa pettymystä.

 

Neuropsykiatrista valmennusta voidaan suunnata myös perheille, joissa jollakin perheenjäsenellä on neuropsykiatrinen erityisvaikeus. Perhettä autetaan löytämään keinoja ja toimintamalleja arkeen, autetaan heitä käsittelemään kokemuksiaan ja ratkomaan ongelmia ja löytämään yhdessä polku parempaan tulevaisuuteen.

 

Neuropsykiatrista valmennusta toteutetaan valmentautujan omassa asumis- ja toimintaympäristössä: kotona, koulussa/opiskelupaikassa, harrastuksissa jne. Tapaamisten ohella yhteyttä voidaan pitää myös puhelimella ja/tai sähköpostilla. Näiden lisäksi valmentaja on mukana kun tehdään yhteistyötä eri viranomaisten kanssa.

 

Neuropsykiatrinen valmentaja on sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan ammattilainen, jolla on lisäksi neuropsykiatrisen valmentajan koulutus. Neuropsykiatrinen valmennus eroaa muista tukimuodoista (kuten esim. tukihenkilötoiminta, terapia, perhetyö) monella tapaa. Neuropsykiatrinen valmentaja tekee työtään valmentautujan omassa asumis- ja toimintaympäristössä ja hänellä on erityisosaamista neuropsykiatrisista erityisvaikeuksista. Valmennus on tavoitteellista "täsmätukea", jota ohjaa alussa asetetut tavoitteet ja valmennussuhde päättyy kun tavoitteet on saavutettu. Lisäksi valmentaja tukee ja opastaa valmentautujaa selviytymään neuropsykiatristen erityisvaikeuksien mukana tuomien haasteiden kanssa mahdollisimman itsenäisesti.

 

Lue Dysfasia-lehdessä 1/2010 ilmestynyt artikkeli

Valmentaja nuoren opintojen tukena